0
Ostoskori on tyhjä

Blogi

Anita ja kontillinen hiljaista tietoa

Meillä juotiin pitkäaikaisen ”prässärimme” Anitan eläkkeellelähtökahvit pari viikkoa sitten. Toki silloinkin ilmassa oli mukana sekä haikeutta että iloa, mutta nyt vasta alkaa ymmärtää, millainen osanen pesulan porukasta puuttuu. Pesulan väki on lounastauollaan jo puolikymmennen aikoihin ja minulla on tapana hakea itselleni keittiöstä samaan aikaan ”herätyskahvi”. Vaistomaisesti vieläkin tulee vilkaistua, että missäs Anita on.Anitalle kertyi aamuja Pika-Pesussa huikeat 6133 päivää eli hiukan vajaat 17 vuotta. Voi vain kuvitella sitä hiljaisen tiedon määrää, jonka hän ehti kokemuksen kautta hankkia noiden työpäivien aikana. Muistan kuinka keltanokkana sain Anitalta oppitunnin, mistä tietää onko miesten puvun tms. takki silitetty oikein. Kauluskäänteiden pitää olla pyööööreeeääät. Niitä ei saa siis prässätä teräviksi. Kummasti on tullut siitä lähtien vilkaistua miesten kauluskäänteitä.

Ammattiylpeys on todella kunnioitettava piirre työntekijällä. Halu tehdä asiat hyvin, tietoisuus omista taidoista ja kyky olla ylpeä siitä. Onpa mistä ammatista kysymys, soisin, että kaikki voisivat tuntea ammattiylpeyttä. Katri on upeasti ottanut Anitan paikan prässärinä. Onneksi konkari ja keltanokka ehtivät olla jonkin aikaa yhdessä työmaalla, jolloin hiljaista tietoa ehdittiin siirtää hyppysistä toisiin.

Meidän kaltaisessamme pesulassa ja näillä leveysasteilla hiljaisen tiedon määrä on arvokas pääoma. Olemme onnellisia pitkäaikaisista työntekijöistämme, sillä pesulatyöntekijäksi ei niin vain kouluttauduta. Lähin opiskelupaikka lienee Kehä III tietämillä. Tekstiilialan koulutus tarjoaa onneksi hyvän pohjan, sillä materiaalien tuntemuksesta homma lähtee liikkeelle. Onneksi meillä on porukka, joka jeesaa toinen toistaan ja tietää, mikä tahranpoistoaineputeli otetaan milloinkin käyttöön ja mikä pesumenetelmä toimii parhaita. Meikäläiselle maallikolle tuo kaikki on todellista rakettitiedettä.

Anitalle mukavia eläkepäiviä ja meille muille tsemppiä ajatuksella ”joka päivä oppii jotain uutta”!

Alla eläkekahvien jälkeen otetussa kuvassa on historian havinaa. Seinäjoen Pika-Pesun "vanha pari" eli Sinikka ja Veikko olivat itseoikeutetusti saattelijoiden joukossa. Sinikka ehti jo halauksensa halata.