0%

Lamppu on syttynyt! Tunnustan, että olen erittäin myöhäsyntyinen kuoritakki-idean ymmärtämisen suhteen. Lampun syttymiseen vaikutti, kun seurasin sivusta myymälän puolella yhtä myyntitapahtumaa. Asiakas oli tehnyt Anun kanssa jo riipputaskuhousuista kaupat, mutta tuumaili vielä puoliääneen, että ”tarttisin kyllä sadetakinkin”. Sadevaatteiden pito ei kuitenkaan oikein houkutellut. Anu nappasi rekistä Blåkläderin huomiovärisen kuoritakin, asiakas sovitti päälleen ja sanoi, että ”tämä on mun”.

Mietin, että jos asiakas ostaa noin vain parinsadan euron kuoritakin, jotakin on itseltäni jäänyt oppimatta. Aloin siis kuoria rautalankaa!

Jos vain seisoskelet sateessa, kannattaa miettiä perinteisessä sadetakissa pysymistä ja laittaa väliraha vaikka huvituksiin. Mutta jos sateessa pitäisi liikkuakin ja tuulikin voi joskus tuivertaa niskavilloja, kuoritakki kamppaa sadetakin mennen tullen. Miksi? Kuoritakit (ja onhan niitä kuorihousujakin) suojaavat tuulelta ja sateelta, mutta lisäksi päästävät hikoilusta syntyvän kosteuden haihtumaan. Hiki ei siis ehdi kostuttamaan alla olevia vaatteita. Sen minäkin olen tiennyt, että jos vaatteet kastuva, tulee vilu ja sitten ei enää auta Echinaforcekaan.

Hiellä ulospääsy sallittu, vedellä pääsy sisään kielletty?

Otetaanpa kappale rakettitiedettä. Kun hikoilemme, syntyvä kosteus pyrkii vaatteen sisäpinnassa olevan kalvon läpi ulkoilmoihin. Tämä pyrkyryys on puhdasta fysiikkaa, sillä takin sisällä oleva lämmin ja kostea ilma hoksaa, että ulkona on kuivaa ja kylmää ilmaa, jonka kanssa olisi mukava sekoittua. Hei tämähän onkin ihan ”juuri oikeenlaista kemiaa”.

Kuva kertoo kaiken. Siinä näkyy hyvin, miten kolme eri materiaalikerrosta torpedoi sateen ja tuulen,  mutta päästelee höyryt pihalle.

Kuoritakki

Pari muutakin juttua erottaa jyvät akanoista. ”Teipatut saumat” takaa sen, että vesi ei pääse sisään myöskään saumakohdista. Vetoketju on toinen kriittinen kohta.  Kannattaa kurkata, että vetoketju on suojalistan alla tai että se on laminoitu.

Ihka oikea kuoritakki, useampikin malli, löytyy Blåkläderin lisäksi Snickersiltä. Dimexillä on takki myynnissä kuoritakki nimellä, mutta takissa ei ole teipattuja saumoja. Materiaali on vedenpitävää.

Kannattaa kokeilla!