0%

Kun myymälän ovesta tulee sisään lapsi silmät innosta hehkuen, tietää, että nyt on lähdetty ostamaan lapselle työvaatteita. Mikä saa heidät tulemaan työvaatteita myyvään liikkeeseen lastenvaateliikkeen tai urheilukaupan sijasta? Kaksi syytä. Isseellä tai äireellä on Dimexin työvaatteet ja juniori haluaa samanlaiset. Toinen syy on se, että työvaatteiden kestävyys ja mallien muotoilu on ihan omaa luokkaansa. Pikkutenavien vanhemmilla pyörii varmasti mielessä, että saisipa jälkikasvujen polvet ja kyynärpäät samanlaisesta kankaasta kuin aikuistenkin. Ja jos jälkikasvu saisi päättää, mieluummin maassa möyritään sellaisissa housuissa, joissa ei ole vain ommeltu kahta lahjetta yhteen. Kyllähän me aikuisetkin vaadimme jalkaamme stretchiä ja puseroissa liikkumista helpottavia leikkauksia. Ja se ulkonäkö!

Lasten ulkovaatteissa paras valikoima löytyy Dimexiltä. Sekä takki että housut on valmistettu tuulen- ja vedenpitävästä materiaalista. Saumoja ei ole teipattu, joten vesilätäkössä ei parane istuskella kovin pitkään. Väritys on tänä vuonna eltamusta. Mikä parasta, Dimexin lastenvaatteet saa pestä 60 °C:ssa.

Lasten paidat ja riipputaskuhousut löytyvät Snickersin ja Blåkläderin valikoimasta. Blåkläderin lasten neulepuseroa voi käyttää läpi vuoden. Snickersin Junior-sarjan fleecetakkia samoin. Työhousujen kohdalla ihka oikeat riipputaskuhousut ovat must! Laadukkaasta lastenvaatteesta jää pidettävää nuoremmille sisaruksille ja ne ovat helppoja myytäviä kirppareilla.

Snickers Junior