0%

”Tarvitahan permuurat lyhennetyllä pultulla.”  Ensimmäisenä suomensin mielessäni permuurat piraattihousuiksi ja sen jälkeen kelasin Snickersin ja Blåkläderin mittataulukoita. Hetken ehdin jo miettiä, oliko koronavuosi pehmentänyt aivoja entisestään. Kuulosti vain niin oudolta… että piraattihousuja lyhennetyllä lahkeella. Jotenkin ymmärryksessä alkoi vilkkua hälytysvalo. No mikä ettei. Onhan lyhyellä lahkeella myydyissä työhousuissakin myös reisiosan pituus lyhyempi eikä vain sääriosan. Varsinkin Snickersiltä saa piraattihousuja lyhyellä lahkeella. Linkki tällaiseen housuun. Riipputaskullisiin piraattihousuihin saa myös polvisuojat.
Mikä on uutta shortseissa ja piraattihousuissa kesällä 2021? Stretch, stretch ja stretch! Blåkläderin shortsivalikoimaan ovat tulleet 4-way shortsit eli neljään suuntaan joustavat. Blåkläder on erikoistunut shortseihin, joita löytyy myös huomiovärisenä sekä riipputaskuilla ja ilman. Snickersillä on hyvä valikoima sekä shortseja että piraattihousuja, riipputaskuilla tai ilman. Myös heillä löytyy huomioväristä piraattihousua. Dimexillä on yksi shortsi ja yksi piraattihousu. Molemmat sopivat hyvin myös vapaa-ajan housuiksi.

Viime kesänä huomioväristen shortsien myynti yllätti. Monella työmaalla niiden käyttö on olut ihan ok. Me myimme ensin ”ei oota”, sillä kuvittelimme raksalla tarvittavan vähintäänkin piraattihousua. Kansan ääni on kuultu ja nyt on hyllyssä reilusti myös huomioshortsia. Myös omakotirakentajat hoksasivat viime kesänä shortsien hauskuuden. Mikä ettei, homma sujuu kunnon vermeissä mukavammin.

Mansikkana kakunpäällä - Blåkläderin naisten shortsihame. Aivan superhyvät!

Kesää on jo ovella!

Auli